osa 5: Mitä on traumainformoitu hoito?
Trauma- ja dissosiaatio - dokumenttimme viidennen jakson ensimmäisessä osassa Anssi Leikola kertoo, mitä on traumainformoitu hoito.
Trauma ja dissosiaatio dokumenttimme neljännessä
jaksossa Anssi Leikola selittää Polyvagaalisen teorian pähkinänkuoressa ja
kertoo, miksi tämän teorian sisäistäminen on niin tärkeää terapiatyöskentelyssä, ja kuinka sen avulla voidaan selittää ihmisen käyttäytymistä.
Osa ihmisen hermostoa toimii ilman tahdonalaista säätelyä. Kuten verenkierto, ruuansulatus, lämmönsäätely ja hengitys. Ne tapahtuvat joka tapauksessa, ilman tietoista pyrkimystä. Samoin toimii puolustautuminen, kun elämä on uhattuna. Tämän puolustautumisen ja eloonjäämisen biologisen perustan muodostaa autonominen hermosto.
Uudenlainen teoria tästä autonomisesta hermostosta on nimeltään polyvagaalinen teoria.
Vaaran uhatessa - jo ennen tietoista pyrkimykstä - käynnistyy puolustautuminen. Elimistö valmistautuu selviytymään uhasta, taistelemalla tai pakenemalla. Kuitenkin silloin, kun tämä aktiivinen toiminta ei johda tuloksiin, käynnistää autonominen hermosto passiivisen vaihtoehdon, lamaannuksen, jonka tarkoituksena on säästää energiaa. Tämä on luonnollinen reaktio kuoleman vaaraan, alistuminen ja lamaantuminen.
Emotionaalisen vaurion jättämä jälki tarkoittaa, että aggressio, pelko tai lamaannustila voi käynnistyä myöhemmin vaarattomissakin tilanteissa. Lamaannus voi olla vaikeudeltaan eriasteista ja ilmenee usein lievempänä, kuten väsymystiloina, lihasheikkoutena tai vaikkapa lihasnykäyksinä. Se voi ilmetä myös sosiaalisesti, kyvyttömyytenä pitää puoliaan tai rajojaan.
Yhtä lailla suuri ongelma voi liittyä ylivireyteen, esimerkiksi ahdistukseen, paniikkiin tai jatkuvaan varuillaan oloon, ne ovat paljon energiaa kuluttavia trauman seurauksia. Tämä kaikki toiminta, joka pohjimmiltaan tähtää puolustautumiseen uhkaa vastaan, on myös autonomisen hermoston säätelemää. Näin tapahtuu tiedostamattomin mekanismein, vaikka uhka saattaa oikeasti olla jo kauan sitten väistynyt!
Myös masennustilat saavat uudenlaisen selityksen polyvagaalisen teorian kautta. Ne voivat olla traumaan yhdistyvää alivireyttä. Lamaantumistaipumus myös heikentää yksilön puolustautumiskykyä ja myös voi altistaa uusille traumakokemuksille.
"On aika erikoista, että huomattavasti enemmän on tutkittu tieteellisesti uhkaan liittyviä tunteita kuin rauhallisuuden tunnetta. Turvallisuuden tunteen positiivista merkitystä ei voi liiaksi korostaa kaikessa vuorovaikutuksessa."
Ymmärrys autonomisesta hermostosta on inspiroinut minua jo vuosikymmenen ajan. Polyvagaalinen teoria on tärkeässä roolissa päivittäisessä työssäni. Se selittää myös rauhallisuuden ja turvallisuuden tunteen biologiaa, joka on ylipäätään onnistuneen hoidon perusta. On aika erikoista, että huomattavasti enemmän on tutkittu tieteellisesti uhkaan liittyviä tunteita, kuin rauhallisuuden tunnetta. Turvallisuuden tunteen positiivista merkitystä ei voi liiaksi korostaa kaikessa vuorovaikutuksessa.
Polyvagaalisen teorian keksijä on Stephen Porges. Kiitos siitä hänelle.
- Anssi Leikola
Yhdessä Artlabin kanssa tuottamamme lyhytdokumentti avaa emotionaalisen trauman, rakenteellisen dissosiaation- ja polyvagaalisen teorian aihepiirejä sekä sitä, miten näiden teorioiden ymmärtäminen luo edellytyksiä kestävälle psykiatrialle eli traumainformoidulle hoidolle. Dokumentti on tuotettu suomeksi ja englanniksi.
Dokumentissa on yhteensä viisi jaksoa, jotka suosittelemme katsomaan julkaisujärjestyksessä:
#traumastavoitoipua
#kestäväpsykiatria
Trauma- ja dissosiaatio - dokumenttimme viidennen jakson ensimmäisessä osassa Anssi Leikola kertoo, mitä on traumainformoitu hoito.
Trauma ja dissosiaatio dokumenttimme neljännessä jaksossa Anssi Leikola selittää Polyvagaalisen teorian pähkinänkuoressa ja kertoo, miksi tämän teorian sisäistäminen on niin tärkeää terapiatyöskentelyssä, ja kuinka sen avulla voidaan selittää ihmisen käyttäytymistä.
Trauma- ja dissosiaatio - dokumenttimme kolmannen jakson ensimmäisessä osassa Anssi Leikola selittää, mitä rakenteellinen dissosiaatio tarkoittaa.
Trauma ja dissosiaatio -dokumenttimme toisessa osassa Anssi Leikola selittää, mitä tarkoittaa emotionaalinen trauma.
Olen hyvin teoreettinen ihminen, mikä selittyy omanlaisella henkilöhistorialla. Suuri tarve ymmärtää ihmisenä olemista, joka on tuntunut selittämättömältä ja joskus sietämättömältä, on ajanut minut etsimään uudenlaisia tapoja ja keinoja saada asioista tolkku. Tästä on seurannut oivalluksiin perustuvia kehitysaskeleita. Ne ovat nyt saavuttamassa...